Pitkään aikaan en ole tänne kirjoittanut, joten jos nyt yrittäisin saada jotain aikaan.
Tulee musta talvi. Ei lunta, ei valoa; pelkkää pimeyttä. Se ei ole
kovin hyvä asia. Pääsin sisälle lukioon; laihduin viime koeviikon
aikana kaksi kiloa, sen jälkeen söin viikon ajan kaikkea, mitä näin.
Riitelin poikaystäväni kanssa syömisestä. Hänen mielestään en syö
kunnolla.
Joskus riisun kaikki vaatteeni pois ja menen seisomaan peilin eteen. Alan katsella kehoani alhaalta ylöspäin.
Jalkateräni ovat pienet ja suloiset. Itse asiassa liian pienet
verrattuina paksuihin pohkeisiini. Vaikka siinä onkin kaikki lihasta,
ne ovat paksut kuin mitkä. Polveni ovat kaksi pientä, muhkuraista
nyppylää paksujen reisien ja paksujen pohkeitten välissä. Reisissäkin
on suurin osa lihasta, ja ovat ne kaventuneet siitä kun aloitin
itsepuolustuksen, mutta silti. Parantamisen varaa olisi.
Lantiooni olen melkein tyytyväinen. Pieni ja pyöreä peppu, joka voisi
ehkä olla kiinteämpi, mutta ei se mikään hyllyvä läskikasa ole.
(Poikaystäväni sanoo että se tuntuu treenatulta.) Vatsa on minulle iso
ongelmakohta ja arka paikka. Kun istun, siinä erottuvat selvästi kaksi
läskimakkaraa, joista haluaisin eroon. Seistessä näytän sentään vähän
siedettävämmältä. Ja onhan minulla onneksi rautaiset vatsalihakset.
Rinnat ovat ainoa kohta kehossani, johon olen täydellisen tyytyväinen.
Kiinteät, pyöreät b-kupin rinnat, jotka eivät (vielä) roiku, vaan
sojottavat pystyssä.
Käsivarret lojuvat velttoina sivuillani. Satojen punnerruksien
aiheuttama kiinteytyminen näkyy. Kädet ovat pienet ja sormet lyhyet.
Kasvoiltani olen melkein kaunis. Niitä kehystää kullanpunainen, kihara
tukka. Vihreät silmät välähtävät tummina ja arvoituksellisina. Mutta
niin kirkkaina.
maanantai, 11. joulukuu 2006
Kommentit